12. IDÄN ja LÄNNEN VÄLISSÄ II (s.134-141)

MUISTIINPANOT

Vakiintuneet idänsuhteet

-Suomi pääsi irti ankeasta sodanjälkeisestä vaiheesta.

-"Ilon vuodet"

-Helsingin olympialaiset nostivat kansallista itsetuntoa.

-Armi Kuusela Miss universumiksi.

-Ei enää sotakorvauksia.

-Paasikivi uudelleen presidentiksi.

-Kekkonen pääministeriksi.

-Kekkosen hallitus loi tärkeän kauppasopimuksen NL:n kanssa.

-Stalin kuoli 1953.

-Suomelle enemmän liikkumavaraa.

-Suomi liittyy Pohjoismaiden neuvostoon ja YK:hon

-Porkkala takaisin.

Yöpakkkaset ja noottikriisi

JATKUU

ESSEE

Pohdi, minkälaisia ongelmia Suomella oli ylläpitää itsestään kuvaa puolueettomana maana?

1950-luku muistetaan Suomessa hyvänä jaksona, koska tapahtui tapahtumia mitkä nostivat suomalaisten itsetuntoa. Näitä olivat esimerkiksi olympialaiset Helsingissä, sotakorvausten loppuminen ja Armi Kuuselan menestyminen Miss Universumi kisoissa.  Taka-alalla saattoi kuitenkin vaikuttaa kokemukset vaaran vuosista. Vaaran vuosien lisäksi uhkaa liittyi kylmän sodan alkuvaiheeseen, sillä Neuvostoliitto tiivisti otetaan Itä-Euroopan maista. Neuvostoliitto sopi esimerkiksi Suomen kanssa muutamia tärkeitä sopimuksia, jotka lisäsivät maiden välistä yhteistyötä.

Kuitenkaan välit Neuvostoliittoon eivät saaneet kiristyä, vaikka Neuvostoliitto painosti voimakkaasti Suomea sitä miellyttäviin ratkaisuihin. Kun Suomi oli esimerkiksi tekemisissä länsivaltojen kanssa, Neuvostoliitto ei katsonut tätä hyvällä ja yritti toppuutella, vedoten maiden väliseen YYA-sopimukseen.  Suomen täytyi yrittää tasapainoilla idän ja lännen välissä.  Ulkopolitiikassa ja suhteissa Neuvostoliittoon Suomi noudatti niin sanottua Paasikiven-Kekkosen linjaa. Sen perustana oli hyvien ja rauhanomaisten suhteiden muodostaminen Neuvostoliittoon. Tämä tarkoitti sitä että Suomen piti tehdä päätöksiä, jotka eivät ärsyttäisi Neuvostoliittoa.

Muutamien vuosien jälkeen vuonna 1948 Suomen myötäily Neuvostoliittoa kohtaan tuli näkyviin Marshall-avun torjumisena. Neuvostoliitto oli auttanut Itä-Euroopan maita kommunistipuolueiden valtaannousussa. Tähän länsimaat vastasivat Yhdysvaltojen johdolla lähettäen taloudellista tukea, jos maat vain hyväksyvät tarjouksen.  Marshall-avun tarkoituksena oli demokratian säilymisen tukeminen Euroopassa.  Suomi jättäytyi pois, sillä Neuvostoliitto kieltäytyi avusta. Neuvostoliitolle Suomen jättäytyminen oli myös merkkinä Suomen myönteisestä politiikasta maata kohtaan.

Neuvostoliitto sopi kansandemokratioiden kanssa ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksia, joihin sisältyi eritasoisia sotilaallisia sitoumuksia. Vuonna 1948 Neuvostoliitto esitti sopimusta myös Suomelle, joka oli kylmän sodan aikana Neuvostoliiton varjossa, mutta ei luopunut ulkopolitiikassaan puolueettomuuden tavoittelusta. Suomi sopi Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, mikä kuitenkin heikensi puolueettomuuden uskottavuutta länsimaiden silmissä. Suomessakin pelättiin sopimuksen tekoa, sillä sopimukset kansandemokratioiden kanssa olivat olleet yksipuolisia ja sitoneet maat tiukasti Neuvostoliittoon.

Paasikiven johdolla Suomessa kuitenkin laadittiin oma ehdotus, joka yllättäen meni läpi Neuvostoliitossa. Tärkeänä erikoisuutena sopimuksessa pidettiin muihin kansandemokratioihin verrattuna sitä, että siinä oli toteamus neuvotteluista hyökkäyksen uhatessa. Muiden Itä-Euroopan maiden avunanto oli automaattista. Sopimus aiheutti ulkomailla pelkoa Suomen itsenäisyyden menetyksestä. Sopimuksen myötä länsimaissa katsottiin Suomen kuuluvan ainakin osin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Puolustukseksi Suomen poliitikot korostivat, että kyseessä ei ole sotilassopimus, vaan Suomen lupaus puolustaa omia alueitaan, eikä maa olisi ajautumassa Neuvostoliiton vaikutuspiiriin liian paljon.

Vuonna 1953 Stalin kuolemasta alkoi suojasää, mikä heijastui myös Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. Suomi sai lisää liikkumavaraa ja liittyi vuonna 1955 Pohjoismaiden neuvoston sekä YK:n jäseneksi. Suomen liittyminen YK:n joukkoihin vahvisti puolueetonta kuvaa. Lisäksi Suomi oli ensimmäisten valtioiden joukossa luovuttamassa miehiään rauhanturvajoukkoihin maailmalle. Nämä tapahtumat vahvistivat Suomen puolueetonta kuvaa, sillä Suomi sitoutui sopimuksiin, joihin Neuvostoliitto ei ollut osallisena.

Suomen ja Neuvostoliiton välit muuttuivat jälleen 1950- luvun lopulla. Välit kylmenivät, kun Neuvostoliitto ei ollut tyytyväinen Suomen hallituksen kokoonpanoon. Maa oli tyrmistynyt siitä, kun vaalivoiton saanut kommunistipuolue jäi hallituksen ulkopuolelle. Neuvostoliitto ei voinut suoraan puuttua Suomen sisäpolitiikkaan, joten sen painosti Suomea vetämällä pois suurlähettiläänsä ja katkaisi meneillään olevat kauppaneuvottelut ja vientitoimitukset Neuvostoliittoon. Tästä alkoi niin sanottujen yöpakkasten aika, mikä pakotti hallituksen eroamaan ja Kekkosen matkaamaan Neuvostoliittoon. Kekkonen vakuutti senaikaiselle presidentille Nikita Hrutoville, että huolimatta Suomen sisäpolitiikasta maan myötämielinen suhtautuminen Neuvostoliittoon ei tule muuttumaan.

Lokakuussa 1961 maiden välinen tilanne kiristyi jälleen, kun Neuvostoliitto antoi Suomelle julkisen nootin, jossa se ehdotti YYA -sopimuksen mukaista sotilaallista konsultaatiota. Perusteluna mainittiin Berliinin kriisi, joka oli kasvattanut sodan uhkaa Euroopassa. Suomi joutui tukalaan tilanteeseen, sillä Jos vaatimus torjuttaisiin Suomi nolaisi Neuvostoliiton väittämällä, että sen tulkinta sodan uhasta on virheellinen. Neuvostoliitto voisi myös lähettää joukkonsa Suomeen vedoten YYA-sopimukseen. Jos taas neuvotteluihin olisi suostuttu Suomi menettäisi lännen silmissä uskottavuutensa puolueettomana maana. Kekkonen onnistui kuitenkin taktikoinnilla väistämään konsultaation.

Kun 1960-luvun keskivaiheessa voitiin sanoa että Suomen asema puolueettomana maana oli vakiintunut, niin Neuvostoliiton uusi ulkopoliittinen toimeliaisuus lisääntyi, joka näkyi ennen kaikkea Tshekkoslovakian miehityksenä vuonna 1968. Miehitys johti myös Suomen suhteen uuteen määrätietoiseen yritykseen vähätellä Suomen puolueettomuutta ja korostaa YYA- sopimuksen tuomaa kiinteää yhteyttä Neuvostoliittoon. Tällöin alkoi taistelu puolueettomuudesta, jota kesti aina vuoteen 1970 asti. Neuvostoliitolla oli tarve korostaa itsestään myös kuvaa puolueettomana maana Tekkoslovakian tapahtumien vuoksi. Neuvostoliiton puolueettomuuden korostaminen näkyi julkisuuteen tulleina aloitteina. Esimerkiksi Suomen ja Neuvostoliiton yhteiset sotaharjoitukset, jotka oli tarkoitus pitää Norjassa. Harjoitusten tarkoitus oli olla vastapainoa Naton lisääntyneelle aktiivisuudelle. Jos näin olisi käynyt ja Suomi olisi suostunut, Neuvostoliitto olisi haukannut ison osan Suomen uskottavuudesta puolueettomana maana. Muutenkin koko juttu herätti hermostunutta keskustelua, jossa virallinen taho kiirehti kiistämään kaikki epäilyt.

Suomen puolueettomuuden kuvaa vahvisti myös Etyk, joka oli Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous vuonna 1975. Etyk oli voitto Suomen puolueettomuuspolitiikalle. Kokouksen isäntämaana Suomi toi esiin puolueettomuuttaan ja korosti rooliaan suurvaltojen suhteiden sovittelijana. Samaan aikaan Suomen saama positiivinen huomio ärsytti Neuvostoliittoa, jonka mukaan Suomen kehitys vähensi YYA-sopimuksen painoarvoa. Tämän takia Neuvostoliitto jatkoikin yritystään sitoa Suomi tiukemmin itseensä.

Suomen kuvaa puolueettomana maana heikensi Neuvostoliitto. Se harjoitti erittäin voimakasta ja herkeämätöntä painostusta puolueettomuuskysymyksessä. Kuitenkin hyvät välit naapurimaahan tuli säilyttää kaikesta huolimatta sillä Neuvostoliitto oli tärkeä kauppakumppani Suomelle. Suhteita täytyi kylläkin luoda muuallekin maailmalle. Niinpä Neuvostoliitto vastusti Suomen toimia ja kiristi siitä aina otettaan, jos tilanne näytti heikentävän heidän suhdettaan Suomeen. Neuvostoliitto siis kontrolloi Suomea, halusimme me sitä tai emme.