11. AATTEIDEN VUOSISATA I
MUISTIINPANOT (s.129-139)
- Konservatismi on yhteiskunnan nopeaa muutosta vastustava aate.
- Yhteistä konservatiivisille aatteile on se, että niissä katsottiin ihmisten kuuluvan erilaisiin yksilöihin, kuten perheeseen, kylään tai valtioon.
- Kannattjat aluksi ylimmistä luokista, (aatelisto ja papisto). Aatetta alkoivat puolustaa myös käsityöläiset, talonpojat ja yleisesti ne ryhmät jotka kokovat asemansa uhatuksi teollistuvassa yhteiskunnassa.
- Liberalismi on poliittinen ja taloudellinen aate, joka halusi vähentää valtion roolia yhteiskunnassa, lisätä uudistuksia ja korostaa yksilön kyvykkyyttä. Korostetusti porvariston aate.
- Hallitusvallan tehtävä oli edistää kansalaisten onnea. Tavoitteena oli puolestaan saada peruslait ja kansalle perusoikeudet (äänioikeus, elinkeinovapaus ja sananvapaus).
- Liberaalit uskoivat että ihminen on luonnostaan hyvä ja järkevä ja pyrkii kehittämään yhteiskuntaa parempaan suuntaan.
- Euroopan vuotta 1948 kutsutaan "hulluksi vuodeksi" koska tuolloin eri puolilla Eurooppaa kansa vaati oikeuksiaan ja kapinoi hallitusta vastaan. Tuo vuosi oli liberaalien ajattelussa käännekohta ja he alkoivat vaatia äänioikeuden laajenemista kaikille miehille.
- Liberalismi kehittyi 1800-luvun loppupuolella osin sosiaaliliberialismiksi jossa myönnettiin vapaan kilpailun tuottaneen ongelmia ja hyväksyttiin valtion voimakkaampi ohjailu esim: talousasioissa.
- Nationalismi eli kansallisiisaate oli 1800- ja 1900-lukujen merkittävin aate jonka keskeinen vaatimus oli saada jokaiselle kansalle oma valtio. Korostettiin kunkin kansan paremmuutta muihin kansoihin verratuna.
- Sai kannattajia kaikista yhteiskuntaryhmistä erityisesti keskiryhmästä ja armeijasta.
- Muuttui jyrkimmillään sovinismiksi eli kansalliskiihkoksi.
- Nationalismi vaikutti Euroopan politiikkaan siten että se hajotti suuria valtakuntia, synnytti uusia valtioita ja yhdisti kansoja. Lisäsi myös Euroopan valtioiden välistä kilpailua.
- 1800-luvun kuluessa eri yhteiskuntaryhmät järjestäytyivät eri aatteiden taakse. Työläisten asemaa syntyi ajamaan sosialismi eli työväenaate.
ESSEE
Pohdi, mikä 1800-luvun aatteista on vaikuttanut Euroopassa eniten?
V:
1800-luvulla syntyi monta erilaista aatetta, joilla on ollut vähemmän tai enemmän suuri vaikutus Eurooppaan ja sen asukkaisiin. Tällaisia aatteita olivat konservatismi, liberalismi, nationalismi ja sosialismi.
Jos pohtii eri aatteiden vaikutusta, voi lähteä käymään asiaa läpi kahdesta näkökulmasta: huonoista vaikutuksista ja hyvistä vaikutuksista. Jokainen aate on toki vaikuttanut jollain tavalla Eurooppaan, mutta jos haluaa arvioida, mikä on vaikuttanut eniten, on hyvä tutkailla asiaa edellämainituista näkökulmista.
Konservatismin vaikutus Eurooppaan ei ollut mitenkään kummoinen tai suuri. Konservatistit halusivat vain palauttaa vanhan säätyjärjestelmän ja vähentää muutosta, sillä se oli heidän mielestään paha asia. Konservatismin hyvä vaikutus Euroopan elämänkulkuun oli se, että sen rauhoitti jonkin verran Euroopan levottomuuksia. Konservatistiset johtajat ajoivat yhteisön etua väheksyen yksilöllisyyttä. Näin ollen kapinointi ja yhteiskunnan vastustaminen oli väärin. Huonoa konservatismissa oli juuri se, että se esti Euroopan muuttumista ja kehittymistä. Mikäli konservatismi olisi jäänyt voimaan, Euroopan hallitseminen ei olisi välttämättä demokraattista, vaan säätyjärjestelmä olisi jäänyt voimaan.
Nationalisminen aatesuunta puolestaan korosti valtioiden arvoa ja kansallisuutta. Nationalistit halusivat vapauksia kansoille. Näin ollen nationalismi on vaikuttanut Euroopassa valtioiden ja rajojen muokkautumiseen. Kun nationalismin myötä suuret valtakunnat hajosivat ja uudet pienemmät valtiot syntyivät, asiat muuttuivat Euroopassa. Valtakuntien hajoamisten myötä myös jotkut kansat yhdistyivät. Nationalismin myötä Euroopan valtioiden kilpailu lisääntyi, jolloin syntyi teollista kilpailua. Valtiot pyrkivät olemaan toistaan varakkaampia ja siten parempia. Valtiot alkoivat myös kilpailla uhreilullisesti keskenään, jolloin syntyi olympialaisia ja muita urheilukisoja. Näin ollen myös kansainvälinen kanssakäyminen lisääntyi. Nationalismin myötä seurasi suhteellisen hyviä asioita.
Kolmas aate 1800-luvulla oli sosialismi. Sosialistit halusivat parantaa työväen oloja, mikä oli hyvä ja oikeudenmukainen tavoite. Sosialismin huono puoli taas oli se, että se aiheutti paljon epäjärjestystä ja muutoksia, etenkin Venäjällä Leninin toimesta. Venäjällä tapahtui vallankumous ja -kaappaus. Sosialismissa ei sinänsä ole paljoakaan huonoja puolia, sillä työväen oikeuksien vaaliminen oli hyvä asia. Siitä huolimatta sosialismi ei vaikuttanut aatteista eniten Eurooppaan.
On hyvinkin todennäköistä, että liberalismi oli juuri se aate, jonka vaikutus Eurooppaan oli suurin. Liberalismissa haluttiin vapautta kaikille, jolloin tavoiteltiin sananvapautta, elinkeinovapautta ja äänioikeutta kaikille. Liberaalit halusivat hallinnon olevan demokraattista ja heidän mielestään ihmiset olivat kykeneviä muuttamaan yhteiskuntaa paremmaksi yhdessä ja itse ajatellan omilla aivoillaan. Yhteiskunnan rakentamiseen ei tarvittu enää kirkon, kuninkaan tai kenenkään suuremman sanaa, vaan siihen riitti kansa, joka sai vapaasti yhdessä päättää asioista. Liberalismi lienee siis eniten vaikuttanut näistä aatteista Eurooppaan, sillä Euroopassa moni valtio onkin demokraattinen ja demokratia on nykyään kaikkialla yhteiskunnan elämän perusta.
Eli: eniten Eurooppaan on 1800-luvun aatteista vaikuttanut liberalismi.